Seskarö, Haparanda

Seskarö (suomeksi Seittenkaari) on taajama Haaparannan kunnassa ja noin 20 km2 kokoinen saari Haaparannan saaristossa. Luonto koostuu pääasiassa mäntynummista, mutta myös kuusi- ja lehtimetsäalueista.

Seskarö, Haparanda

Hyviä uimarantoja löytyy lähinnä saaren eteläpuolelta, mutta Räpilahdessa, Seskarön luoteiskulmassa sijaitseva "hörnet" on myös hyvä uimaranta, jonne pääsee myös suuremmilla veneillä. Luoteisosassa on myös Sammakkoviken luonnonkauniilla hiekkarannoilla. Leirintäalue, jossa on asuntovaunupaikkoja, vuokramökkejä ja meriuimala, sijaitsee Tromsövikenissa. Siltayhteys mantereelle – usean pikkusaaren kautta – on olut käytössä vuodesta 1978 lähtien. Saarella on noin 540 asukasta. Lakkautettu saha (lakkautettiin vuonna 2008) on ollut saaren elinhermo 1800-luvun loppupuolelta. Toiminnassa olevien yritysten joukosta erottuu pieni elektroniikkavalmistaja, pakkaustuotteiden valmistaja, maalaiskauppa, polttoaineasema ja ravintola Seskarö Wärdshus.
Vieraile myös kauniissa vanhassa kirkossa ja sen erittäin ainutlaatuisella hautausmaalla, josta puuttuvat nurmikot – hiekka on sen sijaan haravoitu kuvioille.

Alla on vihjeitä käymisenarvoisista paikoista:

SORTTISVIKEN / RÄPILAHTI

Tiedot
Retkisatama
Merikartta 411
Kuivakäymälä, grillipaikka
Ankkurointi

Saapumisohjeet yhdessä Merikartan viittauksilla
Pääset tänne helpoiten kulkemalla Koivoluotofjärdenin luoteispuolelta ja kapean salmen läpi. Pysy niemen ja mökin ja pienen luodon välissä niemen luoteispuolella.

Luonnonsatama saaren luoteispuolella. Suojassa kaikilta tuulilta. Erinomaisia uimarantoja. Pienemmät veneet ja suuremmat purjeveneet pääsevät helposti rantaan saakka. Täällä on kuivakäymälä ja grillipaikka.

LEPPINIEMIKAJEN

Tiedot
Satamasyvyys 4 m
Vieraspaikkoja 8
Merikartta 411

Merkintä kartalla näyttää LEPPINIEMIKAJENIN

Saapumisohjeet yhdessä Merikartan viittauksilla
Kuljet suurta väylää pitkin, joka ohittaa Seskarön pohjoisesta. Ohitat punaisen merkinnän ja tämän jälkeen vihreän merkinnän ylämerkillä – tämä on väylä Sammakkovikeniin. Jatka, kunnes näet pohjoismerkin. Tässä käännyt tyyrpuuriin ja otat suunnan valomajakkaa kohti (2FR) mantereella suoraan keulassa. Pidä yhdyslinja noin 0,6M. Ota uusi suunta 204o laituria kohti.
Kun olet kääntynyt tyyrpuuriin, voit myös ottaa suunnaksi sisemmän lahden ja kulkea venesatamaan joka on lahden perällä, sijainnissa 65o 44´,50N 23o 44´,00E.

Kivilaituri ja kelluva laituri. Kiinnityspaikka pienille ja suurille purjeveneille. 1 km päässä on elintarvikekauppa, huoltoasema, puhelinkioski ja muita kylän palveluita. Kuivakäymälä löytyy, mutta ei muita palveluita. Jos haluat syödä kunnon aterian veneretken aikana, on Seskarö Wärdshus 2 km matkan päässä.

SAMMAKKOVIKEN

Tiedot
Retkisatama
Merikartta 411
Ankkurointi

Saapumisohjeet yhdessä merikartan viittauksilla
Suuren väylän punaisesta merkistä ja vihreästä merkistä ylämerkillä otat suunnan 192o. Saavut nyt suoraan lahteen.

Tämäkin on luonnonsatama saaren luoteispuolella. Pienet veneet ja purjeveneet pääsevät helposti lahden perälle saakka. Perhekohde, jossa hyvä uimaranta. Sopii myös vesihiihtoon. Palvelut puuttuvat. Jos haluat vaeltaa metsässä ja maastossa, tämä on hyvä vaihtoehto. Täällä saat tilaisuuden tutustua Seskarön luontoon.

TROMSÖVIKEN

Tiedot
Retkisatama
Merikartta 411
Ankkurointi

Saapumisohjeet yhdessä merikartan viittauksilla
Kaunis laguuni saaren kaakkoispuolella. Täällä on pitkään matalaa, joten rantaan ei voida kiinnittyä. Ankkurointi merelle. Jos sinulla on kumivene, voit soutaa maihin ja käydä leirintäalueen palvelutiloissa. Täällä voit ostaa elintarvikkeita ja käyttää WC:tä ja suihkua. Ui meren kimaltelevissa aalloissa ja ota aurinkoa lämpimässä hiekassa.